keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Talven värit











     
Juuri viime postaukseen sain hehkutettua että saan olla terve. No voin kertoa että sain tuntea nahoissani miten flunssa koetteli tässä reilun viiikon verran. Sunnuntaina päätin silti haistattaa pitkät yskälleni ja kehnolle ololle. Ja voin kertoa että kyllä kannatti. Ulkoilimme varmaan kolme tuntia jäällä ja metsässä. Oli helppo hengittää raikkaassa ulkoilmassa ja sielulle erityisesti teki hyvää nauttia auringosta. Kaunis auringon paiste ja tuuleton sää antoivat lupauksen siitä tulevasta kesästä. Moneen kertaan kuulin itseni sanovan lauseen että kesällä voisi mennä sitten sinne ja tuonne ja tehdä sitä ja tätä. Niin kaunista oli, niin kauniit värit tuolla luonnossa, että energiaa riitti hyvin pienestä jatkuvasta köhästäni huolimatta. Kotona vielä herkuteltiin täytetyillä paprikoilla.

Täytetyt paprikat ala Marie
4 paprikaa
1 sipuli
400g jauhelihaa
1 prk ananasmurskaa
Aurajuustoa
juustoraastetta 
Mausteeksi:
mustapippuria, suolaa, oreganoa, 
paprikajauhetta, chiliä, ketsuppia     

Pese paprikat ja puolita ne, poista siemenet
Pilko sipuli
Ruskista sipuli ja jauheliha
Lisää ananasmurska ja anna enimmän mehun haihtua pois
Mausta oman maun mukaan 
Annostele seos paprikoihin 
Lisää aurajuusto muruina ja juustoraaste
Paista 200c   
 

perjantai 15. helmikuuta 2013

Henkilökohtaista

Olen mainostanut täällä ennenkin että elän auringosta ja kesää varten, ja tämä talven pimeys on kuin joku vetäisi teräviä kynsiä pitkin liitutaulua, tai mikä tahansa sellainen ääni joka saa kylmät väreet aikaiseksi. 

Kerran kuussa naisia yleensä harmittaa, yleistän nyt, mutta oikeasti ottaa pannuun kaikki, olet räjähdysherkkä vaikka kukaan ei oikeasti tekisi mitään väärää. Unentarve lisääntyy ja potuttaa. 

Nämä kaksi asiaa yhdistettynä, tunsin että olet tulossa hulluksi, mutta jotain ihanaakin ja mielenkiintoista on tapahtunut kaikesta tuosta huolimatta.

Jos mietin kulunutta viikkoa taaksepäin, niin huomaan että olen tutustunut 2 uuteen ihmiseen ja käynyt mielenkiintoisia keskusteluja.

Osallistunut laskiaislystiin, askarrellut, syönyt hernekeittoa ja laskiaispullia.

Käynyt kylässä toisten kotona, kolmena päivänä viikon sisällä.

Leiponut.  

Käynyt huonekaluostoksilla ja saanut uudet keittiönpöytätabletit, uuden eteisen maton sekä uuden sohvan olohuoneeseen :), vihdoin!!!

Humaltunut valkoviinistä.

Käynyt lenkillä.

Tehnyt lumitöitä.

Saanut ajaa autoa. Tämä siksi erikseen mainittuna, koska minulla on ollut ajokortti vasta 2 vuotta. En myöskään omista omaa autoa, niin on ihanaa kun on auto näin talviaikaan käytössä ja saan tuntea että olen aikuinen, sillä vain aikuisillahan on ajokortti. Ajaminen on mukavaa!

Nauttinut rentouttavasta liikuntatunnista, jossa aina rentoudun niin paljon että torkahdan loppurentoutushetken aikana. Kyllä siellä myös liikutaankin, sillä vatsalihakseni ilmoittivat olemassa olostansa. 

Elänyt parisuhteessa 8 ja puolivuotta ystävänpäivänä. 

Saanut ystävänpäiväkortin.

Saanut pusuja poskelle ihmiseltä kuka ei ole vielä koskaan suudellut.

Saanut olla ylpeä pienen ihmisen oivaltamisesta uusien sanojen kohdalla.

Nauranut.

Itkenyt tietokoneen äärellä kirjoittaessani ystävälle.

Hymyillyt tietokoneen äärellä ystävälleni.

Laulanut ja tanssinut.

Lukenut iltasatuja. 

Nauttinut omasta ajasta, kuten nyt.

Saanut olla terve, näin flunssa-aikana.
 
Nolostunut ja änkyttänyt kaupan myyjälle.

Huomannut että elämä ei ole niin vakavaa, kuin joskus annamme itsemme ymmärtää. Elämässä on paljon valoa ja rakkautta ja se aurinko, kyllä se paistaa sinne risukasaankin, kun vain annat sen paistaa etkä sulje silmiäsi sen valolta.

 

             
         

maanantai 4. helmikuuta 2013

Viking Grace




























Uusi laiva oli erittäin tervetullutta vaihtelua Turku-Tukholma välille. Kuten olen täällä maininnut aikaisemmin ja kuviakin laittanut, tulee laivalle eksyttyä usein. Se kohu ja hehkutus laivasta mitä mediassa pidettiin laivan sisustuksesta, oli minun makuuni ihan aiheellista. Ei varmasti vedä vertoja jollekin Karibian risteilyalukselle, mutta tällaiselle suomitallaajalle, oli mukavaa huomata että oltiin viitsitty vähän nähdä vaivaa, eikä menty siitä mistä aita oli matalin. 

Laiva oli valoisa ja pelkistetty tyyliltänsä. Kaikki turha messinki/mahonki/sametti oli suosiolla unohdettu ja uskallettu ajatella pidemmälle. Laiva oli selvästi tuotu tähän päivään. Kaupoissa ja eri ruokaravintoloissa oli ajateltu asiakasta ja sitä että tuotteet/ruoat olisi mahdollisimman helppoa ja nopeata valita. Jäisi aikaa itse nauttimiselle. 

Olimme matkalle jo heti ensimmäisellä viikolla, kun alus aloitti liikennöintinsä ja jopa Turun Vikingin terminaalia oli suurennettu. Terminaali olikin täynnä matkustajia, kun matka oli loppuunmyyty, mutta ruuhka loppui sitten siihen. Laivaan mentiin useammasta ovesta sisään, joka helpotti huomattavasti hyttiin pääsyä reippaassa ajassa. Itse inhoan sitä odottelua ja tungosta.

Ruoka oli maukasta, hinnat olivat kylpyläosastoa lukuun ottamatta pysyneet samoissa, henkilökunta ystävällistä ja nähtävää laivalla riitti vielä toisellekin matkalle, niin voin kyllä suositella pientä irtiottoa arjesta. 

Meidän matkaa varjosti pari pientä tapaturmaa, niin yöelämä jäi vielä näkemättä, mutta sairastuvalla saatiin kyllä hyvää palvelua. Niin ja hytit olivat aavistuksen ahtaampia, mutta sen korvasi mielestäni hyvin se että ikkuna oli suurempi ja tv kunnon kokoinen. Hytin ilme oli vaalean skandinaavinen, niin ja ihanan kuohkeat peitot ja tyynyt. Pitäisi varmaan päivittää omat vuodevaatteet. Tuntui meinaan ihan kivalta pujahtaa vällyihin.