Olen mainostanut täällä ennenkin että elän auringosta ja kesää varten, ja tämä talven pimeys on kuin joku vetäisi teräviä kynsiä pitkin liitutaulua, tai mikä tahansa sellainen ääni joka saa kylmät väreet aikaiseksi.
Kerran kuussa naisia yleensä harmittaa, yleistän nyt, mutta oikeasti ottaa pannuun kaikki, olet räjähdysherkkä vaikka kukaan ei oikeasti tekisi mitään väärää. Unentarve lisääntyy ja potuttaa.
Nämä kaksi asiaa yhdistettynä, tunsin että olet tulossa hulluksi, mutta jotain ihanaakin ja mielenkiintoista on tapahtunut kaikesta tuosta huolimatta.
Jos mietin kulunutta viikkoa taaksepäin, niin huomaan että olen tutustunut 2 uuteen ihmiseen ja käynyt mielenkiintoisia keskusteluja.
Osallistunut laskiaislystiin, askarrellut, syönyt hernekeittoa ja laskiaispullia.
Käynyt kylässä toisten kotona, kolmena päivänä viikon sisällä.
Leiponut.
Käynyt huonekaluostoksilla ja saanut uudet keittiönpöytätabletit, uuden eteisen maton sekä uuden sohvan olohuoneeseen :), vihdoin!!!
Humaltunut valkoviinistä.
Käynyt lenkillä.
Tehnyt lumitöitä.
Saanut ajaa autoa. Tämä siksi erikseen mainittuna, koska minulla on ollut ajokortti vasta 2 vuotta. En myöskään omista omaa autoa, niin on ihanaa kun on auto näin talviaikaan käytössä ja saan tuntea että olen aikuinen, sillä vain aikuisillahan on ajokortti. Ajaminen on mukavaa!
Nauttinut rentouttavasta liikuntatunnista, jossa aina rentoudun niin paljon että torkahdan loppurentoutushetken aikana. Kyllä siellä myös liikutaankin, sillä vatsalihakseni ilmoittivat olemassa olostansa.
Elänyt parisuhteessa 8 ja puolivuotta ystävänpäivänä.
Saanut ystävänpäiväkortin.
Saanut pusuja poskelle ihmiseltä kuka ei ole vielä koskaan suudellut.
Saanut olla ylpeä pienen ihmisen oivaltamisesta uusien sanojen kohdalla.
Nauranut.
Itkenyt tietokoneen äärellä kirjoittaessani ystävälle.
Hymyillyt tietokoneen äärellä ystävälleni.
Laulanut ja tanssinut.
Lukenut iltasatuja.
Nauttinut omasta ajasta, kuten nyt.
Saanut olla terve, näin flunssa-aikana.
Nolostunut ja änkyttänyt kaupan myyjälle.
Huomannut että elämä ei ole niin vakavaa, kuin joskus annamme itsemme ymmärtää. Elämässä on paljon valoa ja rakkautta ja se aurinko, kyllä se paistaa sinne risukasaankin, kun vain annat sen paistaa etkä sulje silmiäsi sen valolta.
Tosi hyvin kirjoitettu! Voin kyl samaistuu useampiinkin asioihin! Hymy tuli kun luin blogias!
VastaaPoistaKiitos Sirpa, kivaa että viitsit nähdä vaivaa ja kommentoit tänne. Mukavaa että hymy nousi kasvoillesi blogini ansiosta!
VastaaPoistaSulla on kyllä kirjailijan vikaa ;) Mä haluan lukea sun kirjan, sitten kun sellainen joskus ilmestyy! Tuli vaan yhtäkkiä sellanen vahva tunne, että joskus vielä teen sen. Eli siis luen sun kirjoittamaa kirjaa punaviinilasi kädessä takkatulen äärellä.
VastaaPoistaPirtz82 Kiitos, kiitos. No kiva että tuommonenkin pieni postaus teki minusta "melkein kirjailijan" :).
VastaaPoista